22.8.2013
Kävelin aamulla ylös mäen Jorvin sairaalan parkkipaikalta
sairaalan aulaan. Tuttu paikka, viime kerrasta on joitakin viikkoja. En muista kuitenkaan
tuosta rinnan korjausleikkauksen ensimmäisestä lääkärikäynnistä paljoakaan.
Suuri osa ajasta meni kontrolloidessa omia tunteita palatessa sairaalaan, jossa
vuonna 2010 leikattiin aggressivinen rintasyöpä, ja jossa olin joitakin
viikkoja eristyksissä sytostaattihoitojen aikana valkosolujen romahdettua. Nyt
palasin tänne sairaalaan vapaaehtoisesti – uuden rinnan takia.
Ajatus uudesta rinnasta kehittyi hiljalleen syövän toisen ja
kolmannen vuosikontrolloin välillä. Luvan rinnan korjausleikkaukseen olin
saanut lääkäriltäni jo toisen vuosikontrollin jälkeen, mutta halusin tuolloin
yrittää vielä 42-vuotiaana edes vuoden ajan raskaaksi tuloa. Vuoden myötä lapsen
yrittäminen hiipui ja ajatus lapsesta tuntui työelämän muutosten ja muiden
syiden johdosta yhä kaukaisemmalta. Huhtikuussa 2013 kolmannen vuosikontrollin
yhteydessä pyysin lääkäriltäni lähetteen rinnan korjausleikkaukseen. Samalla se
tietäisi lopullista niittiä vauvahaaveilleni –leikatun vatsan kanssa ajatus
vauvan odotuksesta ja vatsan venyminen siinä yhteydessä olisi sula
mahdottomuus. Joskus keväällä sain kutsun Jorvin plastikkakirurgian polille,
jossa tapasin leikkaavan kirurgin ja minut laitettiin leikkausjonoon. Samalla
kerrottiin, että leikkaus on lain mukaan tehtävä kuuden kuukauden kuluessa ja
peruutusaikoja yleensä tulee, joten voin saada myös aiemmin kutsun
leikkaukseen. Alkutapaaminen oli lyhyt ja käsitti nopean rintojen kuvaamisen ja
ohjevihkosten antamisen potilaalle. Keskustelua psyykkisestä jaksamisestani tai
motivaatiostani ei käyty. Jäin pohtimaan sitä, että kuinkahan moni peruu
leikkauksen.
Kesän alussa minulle tarjottiin peruutusaikaa leikkaukseen.
Leikkaus olisi ollut tässä tapauksessa seuraavalla viikolla. En kokenut millään
muotoa olevani henkisesti siihen valmis, ja koska olin myös haluton viettämään
koko kesän uimakiellossa haavoineni, kieltäydyin siitä. Heinäkuun lopulla sain
uuden puhelinsoiton aina niin ystävältä leikkausjono hoitajalta: Haluaisinko
tulla leikkaukseen 3.9? Kyllä halusin, sillä olin tähdännyt siihen, että saisin
sairaslomani sijoitettua syys-lokakuulle. Vastasin siis myöntävästi ja jäin
odottamaan. Muutaman päivän päästä postiluukusta tipahti Jorvin kirje: kutsu keuhkokuvaan,
ensimmäiseen labraan, kirurgian polille, vatsan magneettikuvaukseen ja toiseen
ja kolmanteen labraan. Rumba, jossa olin ollut kolme vuotta sitten, alkoi taas.
Yritin hoitaa asian rauhallisesti laittamalla kirjeen sivuun. Tästä johtuen
havahduin eilen aamuna siihen, että keuhkokuva oli pitänyt ottaa viimeistään
toissapäivänä. Seurasi nolo soitto kirurgian osastolle, anteeksipyytely ja
hoitajan rauhoittelu, että vielä ehtisi.
Tänään kävin Jorvissa tapaamassa lääkäriä toistamiseen ja
ottamassa labroja. Lääkärin ja hoitajan tapaaminen kesti tunnin (tapaamiseen
pyydettiin varaamaan kaksi-kolme tuntia) ja käsitti leikkauksen läpikäynnin.
Sain paljon monisteita leikkaukseen valmistautumisesta. Kuuntelin ohjeita ja
koitin painaa mieleeni asioita, mm. ruokailu, kynsilakkojen poistaminen edellisenä
iltana, aamulla paikalle saapuminen meikittä, ja ihokarvojen ajelukielto
vuorokausi ennen leikkausta. Hoitajalla oli jämpti mutta rauhallinen ote.
Kerroin jännittäväni ja kysyin komplikaatioista. Ne ovat kuulemma harvinaisia
ja olennaisin riski liittyy verisuonten yhdistämiseen vatsan ja kainalon
verisuonten osalta, ja niissä käyntiin lähtevään verenkiertoon. Minua
tarkkailtaisiin yli vuorokauden ajan ja uutta rintaani tökitään sormella tunnin
välein. Mikäli komplikaatioita tulisi, niin uusi rinta poistetaan ja haavat
ommellaan umpeen ja joskus myöhemmin harkitaan uutta leikkausta. Kuolemanvaaraa
ei kuulemma ole. Leikkaus kestäisi nukutuksessa kuusi tuntia ja näin ollen
heräisin heräämössä joskus leikkauspäivän iltana ja osastolle siirtyisin
aikaisintaan seuraavan päivän iltana. Omaiseni eivät saisi minuun yhteyttä
kahteen vuorokauteen. Oloni muistuttaisi jyrän alle jäämistä.
Lähdin kotiin ja istuin autossa kymmenen minuuttia ennen
kuin uskalsin ajaa. Stressitaso tämän leikkauksen osalta on huomattavasti
suurempi kuin syöpäleikkauksessa. Syöpäleikkaukseen menosta ei voi luistaa: Siihen on pakko mennä jos aikoo säilyä hengissä. Vaihtoehtoja ei ole. Rinnan korjausleikkauksen
osalta vaihtoehtoja on useita, eikä siihen ole pakko mennä. Miksi ihminen
riskeeraa terveytensä uuden rinnan takia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti