lauantai 24. elokuuta 2013

Hoitorumba alkaa

22.8.2013

Kävelin aamulla ylös mäen Jorvin sairaalan parkkipaikalta sairaalan aulaan. Tuttu paikka, viime kerrasta on joitakin viikkoja. En muista kuitenkaan tuosta rinnan korjausleikkauksen ensimmäisestä lääkärikäynnistä paljoakaan. Suuri osa ajasta meni kontrolloidessa omia tunteita palatessa sairaalaan, jossa vuonna 2010 leikattiin aggressivinen rintasyöpä, ja jossa olin joitakin viikkoja eristyksissä sytostaattihoitojen aikana valkosolujen romahdettua. Nyt palasin tänne sairaalaan vapaaehtoisesti – uuden rinnan takia.

Ajatus uudesta rinnasta kehittyi hiljalleen syövän toisen ja kolmannen vuosikontrolloin välillä. Luvan rinnan korjausleikkaukseen olin saanut lääkäriltäni jo toisen vuosikontrollin jälkeen, mutta halusin tuolloin yrittää vielä 42-vuotiaana edes vuoden ajan raskaaksi tuloa. Vuoden myötä lapsen yrittäminen hiipui ja ajatus lapsesta tuntui työelämän muutosten ja muiden syiden johdosta yhä kaukaisemmalta. Huhtikuussa 2013 kolmannen vuosikontrollin yhteydessä pyysin lääkäriltäni lähetteen rinnan korjausleikkaukseen. Samalla se tietäisi lopullista niittiä vauvahaaveilleni –leikatun vatsan kanssa ajatus vauvan odotuksesta ja vatsan venyminen siinä yhteydessä olisi sula mahdottomuus. Joskus keväällä sain kutsun Jorvin plastikkakirurgian polille, jossa tapasin leikkaavan kirurgin ja minut laitettiin leikkausjonoon. Samalla kerrottiin, että leikkaus on lain mukaan tehtävä kuuden kuukauden kuluessa ja peruutusaikoja yleensä tulee, joten voin saada myös aiemmin kutsun leikkaukseen. Alkutapaaminen oli lyhyt ja käsitti nopean rintojen kuvaamisen ja ohjevihkosten antamisen potilaalle. Keskustelua psyykkisestä jaksamisestani tai motivaatiostani ei käyty. Jäin pohtimaan sitä, että kuinkahan moni peruu leikkauksen.

Kesän alussa minulle tarjottiin peruutusaikaa leikkaukseen. Leikkaus olisi ollut tässä tapauksessa seuraavalla viikolla. En kokenut millään muotoa olevani henkisesti siihen valmis, ja koska olin myös haluton viettämään koko kesän uimakiellossa haavoineni, kieltäydyin siitä. Heinäkuun lopulla sain uuden puhelinsoiton aina niin ystävältä leikkausjono hoitajalta: Haluaisinko tulla leikkaukseen 3.9? Kyllä halusin, sillä olin tähdännyt siihen, että saisin sairaslomani sijoitettua syys-lokakuulle. Vastasin siis myöntävästi ja jäin odottamaan. Muutaman päivän päästä postiluukusta tipahti Jorvin kirje: kutsu keuhkokuvaan, ensimmäiseen labraan, kirurgian polille, vatsan magneettikuvaukseen ja toiseen ja kolmanteen labraan. Rumba, jossa olin ollut kolme vuotta sitten, alkoi taas. Yritin hoitaa asian rauhallisesti laittamalla kirjeen sivuun. Tästä johtuen havahduin eilen aamuna siihen, että keuhkokuva oli pitänyt ottaa viimeistään toissapäivänä. Seurasi nolo soitto kirurgian osastolle, anteeksipyytely ja hoitajan rauhoittelu, että vielä ehtisi.

Tänään kävin Jorvissa tapaamassa lääkäriä toistamiseen ja ottamassa labroja. Lääkärin ja hoitajan tapaaminen kesti tunnin (tapaamiseen pyydettiin varaamaan kaksi-kolme tuntia) ja käsitti leikkauksen läpikäynnin. Sain paljon monisteita leikkaukseen valmistautumisesta. Kuuntelin ohjeita ja koitin painaa mieleeni asioita, mm. ruokailu, kynsilakkojen poistaminen edellisenä iltana, aamulla paikalle saapuminen meikittä, ja ihokarvojen ajelukielto vuorokausi ennen leikkausta. Hoitajalla oli jämpti mutta rauhallinen ote. Kerroin jännittäväni ja kysyin komplikaatioista. Ne ovat kuulemma harvinaisia ja olennaisin riski liittyy verisuonten yhdistämiseen vatsan ja kainalon verisuonten osalta, ja niissä käyntiin lähtevään verenkiertoon. Minua tarkkailtaisiin yli vuorokauden ajan ja uutta rintaani tökitään sormella tunnin välein. Mikäli komplikaatioita tulisi, niin uusi rinta poistetaan ja haavat ommellaan umpeen ja joskus myöhemmin harkitaan uutta leikkausta. Kuolemanvaaraa ei kuulemma ole. Leikkaus kestäisi nukutuksessa kuusi tuntia ja näin ollen heräisin heräämössä joskus leikkauspäivän iltana ja osastolle siirtyisin aikaisintaan seuraavan päivän iltana. Omaiseni eivät saisi minuun yhteyttä kahteen vuorokauteen. Oloni muistuttaisi jyrän alle jäämistä.

Lähdin kotiin ja istuin autossa kymmenen minuuttia ennen kuin uskalsin ajaa. Stressitaso tämän leikkauksen osalta on huomattavasti suurempi kuin syöpäleikkauksessa. Syöpäleikkaukseen menosta ei voi luistaa: Siihen on pakko mennä jos aikoo säilyä hengissä. Vaihtoehtoja ei ole. Rinnan korjausleikkauksen osalta vaihtoehtoja on useita, eikä siihen ole pakko mennä. Miksi ihminen riskeeraa terveytensä uuden rinnan takia? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti