lauantai 31. elokuuta 2013

Yksirintaisuus ja seksuaalinen häpeä


Olen viime aikoina pohtinut paljon häpeää. Tiivistän seuraavaan sen, mihin ajatteluni on johtanut rinnan korjausleikkauksen ja häpeän suhteen.

Rechardin ja Ikonen ovat esittäneet, että häpeä on reaktio hyväksyvän vastavuoroisuuden puutteeseen. Seksuaalisuus minuuden ydinalueena on vahvasti sidoksissa siihen, minkälaisen vastauksen se herättää toisissa. Uskon, että jokainen nainen toivoo tulevansa naisena ja seksuaalisena olentona rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisenaan, rippumatta siitä, kuinka monta rintaa hänellä on. Rinnan poiston myötä tämä kokemus joutuu kuitenkin usein koetukselle. Lähes jokaisella rinnan poiston kokeneella naisella on poiston jälkeen jonkinlaisia tuntemuksia liittyen seksuaalisuuteensa. Moni tuntee olonsa kehossaan epämukavaksi ja häpeää kehoaan vielä vuosienkin kuluttua leikkauksesta.

Itsen ja oman kehonkuvan vertailu yhteiskunnan normeihin ja ihanteisiin synnyttää häpeää. Uimahalliin ja saunaan meno tuntuu yht’äkkiä vaikealta, joskus ylitsepääsemättömältä. Olen kertonut ystävilleni käyväni pää pystyssä, mutta katse seinälaatoissa, julkisissa uimahalleissa ja he ovat sanoneet minua rohkeaksi. Tiedän, että havaitessaan ympäristössään uusia asioita ihminen käsitteellistää niitä. Yksirintainen tai täysin rinnaton nainen herättää alastomuudellaan muissa ihmisissä todennäköisesti seuraavien käsitteiden aktivoitumisen: ”luonnoton”, ”epätavallinen”, ”epänormaali”, ”sairas”. Tätä seuraa usein uteliaisuuden tai myötätunnon herääminen. Kolmen vuoden aikana en ole nähnyt ainuttakaan kohtalontoveria uimahallissa, jossa käyn viikottain. Miksi? Uimahalleissa annetaan pyydettäessä uimapukuun merkki, jonka turvin henkilöllä on halutessaan oikeus käydä saunassa ja suihkussa uimapuku päällä. Miksi? Uskallan väittää että siksi, että seksuaalinen poikkeavuus ruumiillisena poikkeavuutena aiheuttaa häpeää. Usein itsessä, mutta joskus myös muissa.

Häpeä on affekti eli tunnetila, jonka voimakkuus voi vaihdella ja myös kyky tuntea häpeää vaihtelee yksilöstä toiseen. Rinnattomuuteen liittyvä häpeä liittyy seksuaalisuuteen kipeällä ja olemista varjostavalla tavalla. Jos rinnan poistoleikkauksen kokeneen henkilön läheisissä on ihmisiä, jotka kiinnittävät korostuneesti huomiota hänen ulkonäköönsä, edesauttaa se häpeän syntymistä. Vakavimmillaan henkilön minäkokemusta sävyttää voimakas häpeän tunne, joka perustuu siihen, että henkilö kokee itsensä vajavaiseksi ja puutteelliseksi. Häpeä lisää pelkoa hylätyksi tulemisesta. Häpeän tunne voi olla kokemuksena ja tunteena niin viiltävää sisäistä kipua aiheuttavaa, että se voi alkaa ohjailla ja kahlita elämää. Näin käy konkreettisesti muun muassa tilanteissa, joissa aiemmin uintia harrastanut nainen lopettaa harrastuksensa, koska ei halua esiintyä alastomana uimahallin pesuhuoneessa. Häpeän tunnetila pukeutuu arjessa sellaisiin ajatuksiin kuten: ”Olen erilainen”, ”Rintaliivimainokset eivät kosketa minua” ja ”Joudun käyttämään peittäviä vaatteita”. Usein rinnan poistoleikkauksen läpikäynyt nainen kokee olevansa vähemmän viehättävä kuin aikaisemmin.

Häpeän tunne voidaan pyrkiä kätkemään, mutta se muokkaa tietoisesti ja tiedostamattomasti ihmisen ajattelua, tunteita ja käyttäytymistä. Häpeän tunnustamista muille ihmisille voidaan pitää osoituksena heikkoudesta, vaikka se saattaisi herättää muissa vain myötätuntoa. Naisesta voi tuntua hyvin häpeälliseltä kertoa, että hän häpeää yksirintaista tai rinnatonta kehoaan, ja että jokainen nähty rintaliivimainos ja kesämekkokampanja viiltää sisintä. Seksuaalisuuteen liittyvä häpeä johtaa usein seksuaalielämän ongelmiin, tyypillisimmillään haluttomuuteen. Kun ei ole halua, niin ei myöskään tarvitse kohdata seksuaalisella tasolla kehollista poikkeavuuttaan. Tuntuu helpommalta pyrkiä kieltämään ja torjumaan seksuaaliset tarpeet  kuin kohdata häpeä, johon liittyy kelpaamattomuuden kokemus.

Häpeän kahlitsevuudesta pitäisi pyrkiä vapautumaan, mutta helppoa se ei ole. Kukaan tuskin tietoisesti haluaa, että minuus alkaa rekentumaan arvottomuuden, huonouden ja hyväksymättömyyden tunteen varaan. Uskoisin, että rinnan korjausleikkaus usein poistaa seksuaalisen poikkeavuuden synnyttämän häpeän tai ainakin helpottaa sitä. Syntyy kokemus siitä, että olen taas normaali, samannäköinen kuin muut. En enään herätä huomiota alastomuudellani. Häpeähistoria saattaa joskus aiheuttaa myös ylireagointia korjausleikkauksen jälkeen, mikä voi ilmetä muun muassa estottomuutena pukeutumisessa.

Tärkeässä roolissa rinnattoman naisen häpeän tunteen lievittäjänä on oma seksuaalikumppani. Usein kumppanin tuntemuksia pidetään jopa tärkeämpänä kuin omia. Häpeä voi lieventyä tai poistua kokonaan jos kumppani näkee sairastuneen puolisonsa edelleen seksuaalisesti haluttavana. Myös huumori on hyvä häpeän tunteen lievittäjiä. Yksirintaisen tai rinnattoman naisen rintoja koskeva huumori koskettaa usein rinnan katoamista (ts. proteesi hukassa). Omille vajavuuksille nauraminen mahdollistuu kun ymmärtää, etteivät ne edusta minua kokonaisuutena.

Oma ohjeeni häpeästä kärsivälle on: Tarkastele kriittisesti ajatuksiasi ja tunteitasi. Suuntaa tarkastelusi painopiste itsesi sijasta seksuaalikumppaniisi. Keskustele hänen kanssaan. On mahdollista, että hänelle on täysin yhdentekevää kuinka monta rintaa sinulla on.  

Tutkimuksia ja muita kirjoituksia rintasyövästä ja häpeästä:

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Röntgenissä varjoainekuvauksessa

Kävin tänään Jorvissa vatsan röntgenissä varjoainekuvauksessa, jonka avulla on tarjoitus kuvata vatsani verisuonia.Hauska kokemus, rempseä hoitaja joka varoitti minua että kun aine lasketaan kehooni, niin saatan tuntea humahtavan lämpöaallon ja tunteen siitä, että pissaisin housuuni. Joskus kun he unohtavat sanoa tästä etukäteen, saattaa potilas kuulemma nousta laitteesta nolon näköisenä. Seurasin mieleenkiinnolla kuvauksen suoritusta ja totta tosiaan: mieletön lämpöaalto lävisti kehoni ja tunsin todella olevani wc:n tarpeessa. Koko kuvaus kesti noin 10 min eikä aiheuttanut lainkaan muita tuntemuksia. Tämähän oli hauska kokemus!  

Noin muutoin huomaan venyttäväni töitäni niin viimeiseen kuin mahdollista. Tyyliin: Josko vielä leikkausta edeltävänä päivänä voisin jotakuta auttaa antamalla vastaanottoajan, vaikka olin ajatellut pitää vapaata? Tämä lähestymistapa auttaa minua käsittelemään odotuksen mukanaan tuomaa stressiä. Pärjään hyvin kun keskityn johonkin muuhun. En halua pysähtyä miettimään, mikä voisi mennä pieleen tai millaista lähesteni elämä olisi, jos sattuisin kuolemaan. Psyykkaan itseäni samoin kuin asiakkaitani kysymällä itseltäni: Miten tuollainen ajattelu edistää hyvinvointiani?

Tänään ja eilen pidin viimeisiä vastaanottoja joillekin vakioasiakkailleni seuraavaan seitsemään viikkoon. Osa tietää tilanteestani ja osa ei. Kun olen kertonut olevani poissa useita viikkoja, osa asiakkaista luonnollisesti kysyy ”miksi”, enkä kehtaa olla sanomatta olevani sairaslomalla, vaikka terapeutti ei yleensä kerro omia asioitaan asiakkailleen. Olen saanut heiltä kannustavia kommentteja, joku on luvannut rukoilla puolestani ja toinen on kysynyt lupaa tulla katsomaan minua sairaalaan (minkä kielsin :-). Ihania ihmisiä!

maanantai 26. elokuuta 2013

Koira on ihmisen paras ystävä

Kukaan ei kyllä usko tätä mutta kiikutin kultaisen noutajani tänään kiireellisenä tapauksena eläinlääkäriin. Ai miksikö? Tulehdus nartun rinnassa! Kaksi nisää punaisena ja turvoksissa sekä kova kuume. Kuka sanoikaan että koira on ihmisen paras ystävä ja suurin tuki! Omani ilmeisesti sympatiseeraa tulevaa koetustani ja eläytyy vähän liikaakin ;-) Kohta olemme molemmat täällä kylki pitkällään, tassut kohti kattoa ja miesten passattavana...ja rinnat kipeinä ;-)

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hollywood rinnat -rankkaus

25.8.2013

Olen huviksenut ryhtynyt kaivamaan Internetin ihmeellistä maailmaa naisen rinnoista. Löysin mm. sivuston, jossa luetellaan elokuvissa esiintyneet top 25 rinnat. Jutun otsikko ”Golden Globes” sai minut hymyilemään. http://www.gq.com/entertainment/movies-and-tv/200502/best-breasts-boobs-film-history#slide=1 

Rinnan korjausleikkauksessahan on se kiva puoli, että samalla hinnalla (32 euroa per sairaalapäivä ja joitakin muita käyntimaksuja) saa vatsaleikkauksen (mikäli uuden rinnan iho otetaan vatsasta), ja joskus myös toisen rinnan kohotuksen/muotoilun, jos sattuu oikein kiva kirurgi kohdalle ja se katsotaan tarpeelliseksi. Minulle sattui. Tokaisin hänelle vastaanotolla vatsasiirrännäisestä puhuttaessa, että vähän kuin kampaamossa niin täälläkin voi heittää: ”Kaiken ylimääräisen saa sitten ottaa pois”. En ole viimeiseen kahteen vuoteen jaksanut juuri stressata vatsapömpöstäni, jota olen kunnioitettavasti kerryttänyt mm. syömällä Michelin ravintoloissa ympäri Eurooppaa ja Aasiaa. En, vaikka minulta on kysytty ainakin kolme kertaa iloisesti: ”Heeei, oletko sä raskaana”. En ole viitsinyt hämmästyttää kysyjää vastaamalla että: ”En ole raskaana, vaan kasvatan vatsaani, jotta siitä saadaan hieno toinen rinta. Ei ainakaan jää koosta uupumaan” ;-) 

Laihduttaminen ennen leikkausta on sallittua, mutta kuten kirurgini ensimmäisellä käynnilläni totesi: ”Kyllä sä voit laihduttaa, mutta laihduttaessa noi naisten vatsapömpöt lähtee vasta vikaksi”. Päätin siis suosiolla olla laihduttamatta ja nauttia kesäherkuista. Enkä ole katunut päiväkään.

PS. Oma suosikkini on Jamie Lee Curtis :-) Tuli tässä samalla mieleen että tiettävästi esiinnyn syksyllä ulos tulevassa ulkomaisessa elokuvassa...Olenkohan ensimmäinen yksirintainen nainen elokuvahistoriassa ;-)?

lauantai 24. elokuuta 2013

Hoitorumba alkaa

22.8.2013

Kävelin aamulla ylös mäen Jorvin sairaalan parkkipaikalta sairaalan aulaan. Tuttu paikka, viime kerrasta on joitakin viikkoja. En muista kuitenkaan tuosta rinnan korjausleikkauksen ensimmäisestä lääkärikäynnistä paljoakaan. Suuri osa ajasta meni kontrolloidessa omia tunteita palatessa sairaalaan, jossa vuonna 2010 leikattiin aggressivinen rintasyöpä, ja jossa olin joitakin viikkoja eristyksissä sytostaattihoitojen aikana valkosolujen romahdettua. Nyt palasin tänne sairaalaan vapaaehtoisesti – uuden rinnan takia.

Ajatus uudesta rinnasta kehittyi hiljalleen syövän toisen ja kolmannen vuosikontrolloin välillä. Luvan rinnan korjausleikkaukseen olin saanut lääkäriltäni jo toisen vuosikontrollin jälkeen, mutta halusin tuolloin yrittää vielä 42-vuotiaana edes vuoden ajan raskaaksi tuloa. Vuoden myötä lapsen yrittäminen hiipui ja ajatus lapsesta tuntui työelämän muutosten ja muiden syiden johdosta yhä kaukaisemmalta. Huhtikuussa 2013 kolmannen vuosikontrollin yhteydessä pyysin lääkäriltäni lähetteen rinnan korjausleikkaukseen. Samalla se tietäisi lopullista niittiä vauvahaaveilleni –leikatun vatsan kanssa ajatus vauvan odotuksesta ja vatsan venyminen siinä yhteydessä olisi sula mahdottomuus. Joskus keväällä sain kutsun Jorvin plastikkakirurgian polille, jossa tapasin leikkaavan kirurgin ja minut laitettiin leikkausjonoon. Samalla kerrottiin, että leikkaus on lain mukaan tehtävä kuuden kuukauden kuluessa ja peruutusaikoja yleensä tulee, joten voin saada myös aiemmin kutsun leikkaukseen. Alkutapaaminen oli lyhyt ja käsitti nopean rintojen kuvaamisen ja ohjevihkosten antamisen potilaalle. Keskustelua psyykkisestä jaksamisestani tai motivaatiostani ei käyty. Jäin pohtimaan sitä, että kuinkahan moni peruu leikkauksen.

Kesän alussa minulle tarjottiin peruutusaikaa leikkaukseen. Leikkaus olisi ollut tässä tapauksessa seuraavalla viikolla. En kokenut millään muotoa olevani henkisesti siihen valmis, ja koska olin myös haluton viettämään koko kesän uimakiellossa haavoineni, kieltäydyin siitä. Heinäkuun lopulla sain uuden puhelinsoiton aina niin ystävältä leikkausjono hoitajalta: Haluaisinko tulla leikkaukseen 3.9? Kyllä halusin, sillä olin tähdännyt siihen, että saisin sairaslomani sijoitettua syys-lokakuulle. Vastasin siis myöntävästi ja jäin odottamaan. Muutaman päivän päästä postiluukusta tipahti Jorvin kirje: kutsu keuhkokuvaan, ensimmäiseen labraan, kirurgian polille, vatsan magneettikuvaukseen ja toiseen ja kolmanteen labraan. Rumba, jossa olin ollut kolme vuotta sitten, alkoi taas. Yritin hoitaa asian rauhallisesti laittamalla kirjeen sivuun. Tästä johtuen havahduin eilen aamuna siihen, että keuhkokuva oli pitänyt ottaa viimeistään toissapäivänä. Seurasi nolo soitto kirurgian osastolle, anteeksipyytely ja hoitajan rauhoittelu, että vielä ehtisi.

Tänään kävin Jorvissa tapaamassa lääkäriä toistamiseen ja ottamassa labroja. Lääkärin ja hoitajan tapaaminen kesti tunnin (tapaamiseen pyydettiin varaamaan kaksi-kolme tuntia) ja käsitti leikkauksen läpikäynnin. Sain paljon monisteita leikkaukseen valmistautumisesta. Kuuntelin ohjeita ja koitin painaa mieleeni asioita, mm. ruokailu, kynsilakkojen poistaminen edellisenä iltana, aamulla paikalle saapuminen meikittä, ja ihokarvojen ajelukielto vuorokausi ennen leikkausta. Hoitajalla oli jämpti mutta rauhallinen ote. Kerroin jännittäväni ja kysyin komplikaatioista. Ne ovat kuulemma harvinaisia ja olennaisin riski liittyy verisuonten yhdistämiseen vatsan ja kainalon verisuonten osalta, ja niissä käyntiin lähtevään verenkiertoon. Minua tarkkailtaisiin yli vuorokauden ajan ja uutta rintaani tökitään sormella tunnin välein. Mikäli komplikaatioita tulisi, niin uusi rinta poistetaan ja haavat ommellaan umpeen ja joskus myöhemmin harkitaan uutta leikkausta. Kuolemanvaaraa ei kuulemma ole. Leikkaus kestäisi nukutuksessa kuusi tuntia ja näin ollen heräisin heräämössä joskus leikkauspäivän iltana ja osastolle siirtyisin aikaisintaan seuraavan päivän iltana. Omaiseni eivät saisi minuun yhteyttä kahteen vuorokauteen. Oloni muistuttaisi jyrän alle jäämistä.

Lähdin kotiin ja istuin autossa kymmenen minuuttia ennen kuin uskalsin ajaa. Stressitaso tämän leikkauksen osalta on huomattavasti suurempi kuin syöpäleikkauksessa. Syöpäleikkaukseen menosta ei voi luistaa: Siihen on pakko mennä jos aikoo säilyä hengissä. Vaihtoehtoja ei ole. Rinnan korjausleikkauksen osalta vaihtoehtoja on useita, eikä siihen ole pakko mennä. Miksi ihminen riskeeraa terveytensä uuden rinnan takia?